Työssäoppimassa Kiinassa ja Thaimaassa

Point Collegen lasten ja nuorten osaamisalan opiskelijana minulle tarjoutui kaksi kertaa mahdollisuus työssäoppimiseen ulkomailla. Syksyllä 2017 olin Kam’oon China -hankkeen kautta kuusi viikkoa työssäoppimassa Kiinassa, Shanghaissa AiLun päiväkodissa. Helmikuussa 2018 ulkomaanvaihtojakso toteutui ThaiGo -hankkeen kautta Thaimaahan, Chiang Maihin. Työssäoppimisen suoritin Tonklan päiväkodin esikoulussa opettajan avustajana. Matkani olivat antoisia ja mielenkiintoisia. Mielestäni on aina avartavaa ja hyödyllistä nähdä miten muissa kulttuureissa toimitaan. Suomessa saaduilla hyvillä opeilla tulee erinomaisesti toimeen joka paikassa. Työharjoitteluun ulkomaille kannattaa ehdottomasti hakeutua, tällaiset ainutlaatuiset kokemukset jäävät pysyvästi mieleen.


Minna Smolander-Krigsman Tonklan päiväkodin esikoululaisen kanssa.

Työssäoppiminen sisälsi myös luentojen pitämisen koulun henkilökunnalla käsihygieniasta ja hampaiden hoidosta. Niiden aikana pystyin hyvin hyödyntämään opiskeluni aikana hankittuja hyödyllisiä tietoja ja taitoja näistä aihealueista.

Minna Smolander-Krigsman