KEKO-hankkeen päätösseminaarin tunnelmia

  

Keskeyttäneet kouluun -hanke on päättymässä.  Keko-rahoituksen turvin luotiin oppilaitokselle avoin oppimisympäristö Majakka ja sen ympärille erilaisia opiskelijoiden tuki- ja ohjauskäytäntöjä. Point Collegessa on hankkeen aikana tiivistetty yhteistyötä myös Porvoon kaupungin opiskelijahuollon ja verkoston toimijoiden kanssa. Hankkeen päätöstilaisuudessa julkaistiin hankkeen kokemuksista koottu kirja, joka löytyy täältä.

Keko -hankkeen päätösseminaari järjestettiin Haaga-Helian ammatillisella opettajakorkeakoululla 17.5.2018  Tilaisuuteen osallistui yli 70 Keko-hankkeen parissa työskennellyttä yhteistyökumppaneineen. Point Collegen toimintaa olivat esittelemässä kehittämispäällikkö Jukka Hakala, opiskelija Aino Heikkilä, opinto-ohjaaja Katja Kangasmäki, opinto-coach Marjo Kullberg sekä Majakka-koira Fonzie. Point Collegen, Ohjaamon ja Etsivän nuorisotyön moniammatillista yhteistyötä esittelivät puheenvuorossaan Jarmo Veijalainen ja Sanni Einovaara. Oppilaitospastori Juha Takala teki ansiokasta työtä levittäen tietoa Pointin toimintamuodoista mm. oppilaitospastorit-foorumille.

Pointin Keko-toimijat kiittävät työyhteisöä saamastaan tuesta hankkeen aikana.