Sillisalaatista blineihin

Blogikirjoitukseni määräaika lähenee loppuaan, ja mielessäni pyörii useita aiheita, joista voisin kirjoittaa. Opettaessani kirjoittamista muistutan aina aloituksen tärkeydestä. Aloitus on se, jolla houkutellaan lukija jatkamaan lukemistaan ja kiinnostumaan aiheesta. Aloitus voi olla esimerkiksi lainaus jostakin, fakta, väite (mielellään hauska ja yllättävä), kysymys tai kokemus. Mieleeni pulpahtaa minut herätellyt kokemus, joten aloitan sillä.

”Että, jotta, koska, kun, jos, vaikka, rakastun.” Lastani naurattaa. Seuraavan päivän äidinkielen kokeeseen pitäisi opetella pää- ja sivulauseet. Tuo vanha rimpsu auttaa tälläkin kertaa muistamaan konjunktiosivulauseen tunnistamisen. Nyt kun on vain yksi tapa suorittaa tutkinto, saavat kaikki opiskelijat opintoihinsa yhteiset tutkinnon osat ja niiden myötä äidinkielen. Tarkoituksena on, että kaikki opiskelijat opiskelevat mm. työelämässä tarvittavien tekstien tunnistamista ja tuottamista. Opettajavuosieni aikana olen kuitenkin huomannut, että peruskoulun päättäneiden asiakirjoittamis- ja kielenhuoltotaidot ovat melkoisen hukassa. Niinpä tuota alun rimpsua toistetaan yhä useammin tunnilla, jotta pilkutkin löytäisivät paikkansa. Mielessäni herää kysymys, miten jo neljännellä luokalla opitut asiat voivat olla kuin uusia siirryttäessä toisen asteen opintoihin. Miten jatkossa yhdistetään opetus ryhmässä, jossa taitotaso saattaa olla entistä heterogeenisempi?

Nyt on aloituskappale valmis. Siitä tuli ehkä liian pitkä. Mutta miten sitten jatkaisin varsinaiseen aiheen käsittelyosaan, kun tuntuu, ettei tuosta aiheesta ole enempää sanottavaa. Olisiko joku toinen aihe sittenkin parempi…

Aloituksessa viittasin yhteen tapaan suorittaa tutkinto, sekin siis vuoden alussa voimaan tulleiden uusien lakien tuomia uudistuksia. ”Ammatillinen koulutus historiansa suurimmassa muutoksessa”. Tämänkaltaisia lausahduksia olemme saaneet lukea ja kuulla viimeisen puolen vuoden ajan. Me ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevät olemme kyllä saaneet todellakin tuntea arjessamme tuohon muutokseen valmistautumisen. Reformi tuo mukanaan monenlaisia muutoksia aina toimintaprosessien ja rahoituksen muutoksista uusiin termeihin. Näiden tuominen osaksi arkipäivää vaatii monia palavereita, uusia ideoita ja näkemyksiä. Tämä herättää huolta työssäjaksamisesta. Jospa kirjoittaisinkin siitä.

Oppilaitoksemme elää muiden ammatillisten oppilaitosten kanssa muutoksen tuulissa. Nyt tarvittaisiin raikkaita, uusia ideoita, miten koulutusta toteuttaa. Nämä muutokset johtavat myös opettajan työn muutokseen. Opettajat ovat perinteisesti olleet hyvin itseohjautuvia, itsenäisesti työskenteleviä, oman alansa asiantuntijoita. Jatkossa tuon substanssiosaamisen hallitseminen ei tule häviämään, mutta toimintaympäristö ja -tavat muuttuvat. Opettaja ei enää pärjää vain hyvällä oman alansa tuntemuksella, vaan hänen on osattava hahmottaa kokonaisten tutkintojen rakenteita, erilaisia kirjausprosesseja, yksilöllistämisen ja eriyttämisen menetelmiä ja tutkinnonsuorittamisvaihtoehtoja, vain muutamia asioita mainitakseni. Monille tämä saattaa aiheuttaa tunteen, ettei enää osaa työtään. Että kaikkea on liikaa. Että itse opettaminen ajautuu taka-alalle. Nämä ajatukset yhdistettynä toimintakentän muutokseen saattavat uuvuttaa ja aiheuttaa negatiivisten ajatusten kierteen. Niinpä meidän olisikin oltava tietyssä määrin entistä itsekkäämpiä. Minä olen ainoa, joka viime kädessä huolehtii minusta. Minulla on vastuu siitä, miten minä voin. Kuitenkin minä jaksan paremmin, jos tunnen, että saan tarvittaessa tukea, apua ja tsemppiä. Huolehditaan siis itsestämme ja toisistamme, että kukaan ei jää yksin.

Huomaan, että kirjoitukseni venyy ja poukkoilee. Hyvä teksti on napakka, se ei jaarittele, se kertoo yhden asian yhdessä kappaleessa. Se etenee johdonmukaisesti, lukijan on helppo seurata kirjoittajan ajatuksenkulkua. Tekstistä muodostuu eheä kokonaisuus. Näin opetan joka vuosi opiskelijoitani, mutta oma tuotokseni on kaukana siitä. Kirjoituksen lopetuskappale kokoaa yhteen käsitellyn asia, tekee johtopäätöksiä aiheesta, esittää toimenpide-ehdotuksen tai pohtii tulevaisuutta. Päätän tämän sillisalaattini (joka tuo mieleeni aivan liikaa joulun), ajankohtaiseen bliniohjeeseen. Ja toivon, että ajattelisimme muutoksen keskellä kuin blinejä syödessä: mitä herkkuja poimisinkaan tämän kanssa, mitkä maut sopivat yhteen, uskaltaisinko kokeilla jotain uutta. Ja jos teen yhteensopimattomia makuyhdistelmiä, ei hätää, ainahan voi syödä vielä yhden blinin!

Linkki pikablineihin https://www.yhteishyva.fi/reseptit/pikablinit/045722

Elina Palonen
Äidinkielen opettaja
Point College

 

 

Pohdintoja uudelle vuodelle

Vuosi vaihtui ja moni asia uudistui tai uudistuu alkavan vuoden aikana. Tammikuun alussa saimme uuden lain ammatillisesta koulutuksesta ohjaamaan toimintaamme. Muutokset pakottavat toimiin myös oppilaitoksissa. Pakko on ehkä väärä ilmaisu, sillä laki mahdollistaa entistä joustavammat toimintatavat. Uusista toimintatavoista saamme sopia oppilaitostasolla, mikä tuo vapautta mutta myös vastuuta. Voimme sopeuttaa toimintaamme uusiin lakipykäliin kevään ajan kunnes uudet perustutkintojen perusteet otetaan käyttöön elokuussa 2018. Yksi suurista muutoksista on jo voimaan tullut yksi tapa suorittaa tutkinto. Huolimatta siitä minkä ikäisenä, millä työ- tai elämänkokemuksella lähdetään opiskelemaan, kaikki suorittavat tutkinnon samalla rakenteella.

Ammatillisen koulutuksen reformi tuo jälleen positiivisen haasteen oppilaitokselle; vanhoista tavoista on päästävä eroon. Tai ainakin meidän on uudistettava toimintaamme. On käyty paljon keskustelua siitä, missä määrin aikuisten ja nuorten ryhmiä voi yhdistää. Kuinka paljon verkkokursseja olisi kehitettävä, että saataisiin joustavuutta ja valinnanvapautta lisättyä? Miten jatkuva haku toteutetaan mahdollisimman sujuvasti? Ilmassa on paljon kysymyksiä, joihin ei ole olemassa valmiita vastauksia. Vastauksia saadaan käytännön toimintoja rohkeasti kehittämällä ja uusia toimintatapoja kokeilemalla. Näitä on suunniteltu ja kehitetään Point Collegessa koko ajan.

Uuden toimintatavan suunnittelu ja implementointi aiheuttaa usein ahdistuksen tunteen. En osaa täysin arvioida uuden toimintatavan mukanaan tuomaa työmäärää ja osaamistarvetta. Onko minulla riittävästi stressinsietokykyä ja kompetenssia? Minkälainen verkkokurssin täytyy olla, että sitä voi kutsua verkkokurssiksi? Tärkeintä on aloittaa tekeminen ja katsoa sitten minkälaista jälkeä saatiin aikaiseksi. Jos jälki on sitä mitä haettiin, ollaan tyytyväisiä ja jatketaan toiminnan hienosäätöä. Jos meni pieleen, niin ainakin tiedetään mitä ei kannata kokeilla uudestaan, ei ainakaan välittömästi.

Uuden luomisessa kannattaa olla rohkea. Voisinko rohkaista opiskelijoita kännyköiden käyttöön tunneilla digitalisaation hengessä? Vai olisiko se liian rohkeaa? Ei välttämättä, jos kehittäisin opetusmenetelmiäni siten, että se vaatisi säännöllistä kännykän käyttöä. Vai keräisinkö puhelimet pois oppitunnin aluksi, niiden tuijottaminen kun häiritsee luennointiani. Amerikkalainen tutkimus (http://www.cellular-news.com/story/67603.php) osoitti, että näin toimien saatiin parempia oppimistuloksia. Tosin tutkimus tehtiin kokeiden tuloksia tarkastelemalla, mutta mehän emme kokeita juuri harrasta. Toisaalta Viron peruskouluissa kännyköiden käyttöön jopa rohkaistaan (https://yle.fi/uutiset/3-9925480), mutta kuri ja opettajan auktoriteetti ovat astetta kovempia suomalaiseen järjestelmään verrattuna. Kuten tiedetään, Pisa-tutkimuksissa Suomi jäi Viron taakse 2015.

Kun laki ja ammatillinen koulutus uudistuvat, on hyvä pohtia myös omaa haluani uudistua. Digiloikka ei ole ratkaisu kaikkeen oppimiseen, mutta sen avaimet ovat opiskelijoiden käsissä. Ihan kirjaimellisesti. Voin tehdä siitä ongelman tai ottaa sen mahdollisuutena. Voin kerätä auktoriteettini rippeet kännyköiden muodossa oppitunnin aluksi ja antaa opiskelijoille mahdollisuuden keskittyä vain ja ainoastaan opetukseen. Niinhän he tekevät ilman kännyköitä, eikö niin? Voin myös antaa mahdollisuuden valita oman tavan oppia ja toteuttaa opetusta enemmän digitaalisia välineitä hyödyntäväksi, jolloin kännykät olisivat kynän ja kumin kaltaisia oppimisen välineitä. Kuten otsikko kertoo, nämä kirjoittamani asiat ovat pohdintoja uudelle vuodelle, eivät toimenpide-ehdotuksia tai kannanottoja. Niillä aion kuitenkin haastaa itseni, tehdä nopean vilkaisun peiliin ja kääriä hihat.

Sami Somiska
lehtori, sosiaali- ja terveysala
Point College

 

Suomessa tarvitaan uusia koodareita

Viimeisen puolentoista vuoden ajan on kuultu, että Suomessa tarvitaan paljon uusia ohjelmoinnin osaajia erilaisiin digitalisaatioprojekteihin. Eräiden arvioiden mukaan pelkästään kuusi suurinta ICT-alan yritystä palkkaa tulevina vuosina yhteensä tuhat uutta koodaria vuodessa. Kokonaistarpeen arvioidaan olevan useampia kymmeniä tuhansia osaajia. Tässä kohtaa onkin mukavaa todeta, että olipa hyvä, että aloitimme ohjelmistotuotannon koulutuksen kehittämisen vuonna 2015. Ensimmäiset ohjelmoinnin opiskelijat aloittivat 19.9.2015 ja tämän vuoden kevätjuhlassa saimme juhlia jo valmistumisiakin.

Ohjelmistotuotannon osaamisalan verkkokoulutuksen rakentaminen on vaatinut paljon työtä (lue: verta, hikeä ja kyyneleitä), mutta se on ollut myös erityisen palkitsevaa. Tuntuu todella hienolta, kun opiskelijat saavat ensimmäisiä oivalluksiaan olio-ohjelmoinnin perusteista, ja kun he oppivat tekemään tietokantasovelluksia Azure-pilvipalveluun julkiseen verkkoon. Kivalta sekin tuntui, kun jotkut saivat jopa työtarjouksia kesken opintojensa – työnantajat ovat olleet yhteydessä joko meihin tai suoraan opiskelijoihin näiden koodariprofiilin perusteella. Opiskelijoita ohjataan laatimaan oma ammatillinen profiilinsa mm. LinkedIniin sekä koodareiden hyvin tuntemaan GitHub:iin.

Kehitys kehittyy

Point College aloittaa pelikehittäjän koulutuksen tammikuussa 2018. Koulutus on jatkumoa aikaisemmille ohjelmoinnin koulutuksille, ja siihen sovelletaan olemassa olevia ohjelmoinnin verkkokursseja. Koulutus alkaa ohjelmoinnin alkeilla, joten aikaisempaa ohjelmointikokemusta ei edellytetä. Pelikehittäminen soveltuu nykyisten ohjelmoinnin koulutusten rinnalle hyvin, koska käytettävä ohjelmointikieli on sama kaikissa koulutusohjelmissamme. Jatkamme edelleen myös mobiilikehittäjän, Cloud Application Developerin ja IoT-kehittäjän koulutuksia. Ohjelmoinnin koulutus on nyt ensimmäistä kertaa mukana myös nuorten yhteishaussa keväällä 2018!

Odotan innolla uutta vuotta ja uskon, että siitä tulee hyvä. Nyt kuitenkin on levon aika. Vietämme joulujuhlaa ja keräämme voimia ensi vuoden haasteisiin.

Juha Sonck
Kouluttaja, tutkintovastaava
Point College

Koulutussopimus ja oppisopimus Suomeen vuonna 2018, malli Saksaa mukaillen

Vuoden 2018 alusta alkaa uusi toimintakulttuuri ammatillisessa koulutuksessa. Nyt työpaikoilla kannattaa kiinnittää huomiota asiaan ja ottaa tästä hyöty irti ja järjestellä asioita uusiksi:

  • Henkilökunta voi opiskella oppisopimuksella yhden tutkinnon osan. Miten olisi, esimerkiksi markkinointi ja päivitetään Inbound Marketing -työkalut henkilökunnan käyttöön tai vaikka projektiosaamista saman aihepiirin järjestelmien käyttöönotossa?
  • Koulutussopimuksella tuleva opiskelija voi tehdä työtehtäviä, jotka ovat syystä tai toisesta ulkoistettu. Ostammeko alihankintaa ulkomailta vai teemmekö itse?
  • Uuden työntekijän perehdyttämisohjeet kannattaa päivittää opiskelijoilla. Se on heille opiskelua ja auttaa yritystä jatkossa saamaan uudet työntekijät ja opiskelijat nopeammin tekemään yrityksen ydinbisnestä. Videot ovat arkipäivää nuorille ja nopea tapa omaksua uusia asia.
  • Nuorilla on nuorten mediatyökalut hallussa. Olisiko hyvä kiinnittää huomiota, miten yrityksenne näkyy heille, tulevaisuuden tekijöille esim. Instagramissa tai YouTubessa?
  • Muista myös vaatia koululta tarvelähtöistä lähestymistapaa eli mitä TE haluatte: selkeitä työtehtäviä nuorille? Mikä lähtötaso koulutussopimuksen alussa? Oma-aloitteisuus ja missä asioissa? Jos tämä ei toimi niin mitä sitten? jne.

Hyvällä suunnitelulla ja rohkeudella edetä asiassa saadaan aikaiseksi win-win -tilanne: ammattilaisia töihin ja yrityksille valmiiksi perehdytettyä osaavaa työvoimaa. Yksi Saksan menestyksen avaintekijöitä on ollut ammatillinen koulutus. Me voimme halutessamme tehdä tästä Suomen mallista vieläkin paremman!

Jari Wetterstrand
koulutustarkastaja, Point College

 

Koulutus ehkäisee nuorten syrjäytymistä

Juuri julkaistun syrjäytymisvertailun mukaan (Helsingin Sanomat 20.11.2017) porvoolaisten nuorten riski syrjäytyä on keskimääräistä suurempi. Porvoo sijoittui 176 kunnan tutkimuksessa sijalle 55. Mitä pienempi sijaluku sitä enemmän syrjäytymistä aiheuttavia tekijöitä kunnan nuorille on kasaantunut.

HS vertasi Suomen kuntia keskenään sen perusteella, kuinka paljon kuntiin on kasautunut nuorten syrjäytymisriskiin vaikuttavia tekijöitä. Vertailussa tarkasteltiin koulutuksen ulkopuolelle jääneiden, nuorisotyöttömien, depressiolääkkeistä korvauksia saaneiden, toimeentulotukea tarvitsevien sekä rikoksista epäiltyjen määrää alueella.

Sosiaali- ja terveyspolitiikan tutkimusprofessori Juho Saari uskoo, että jatkossa parhaiten pärjäävät kunnat, jotka kehittävät palveluitaan niin, että nuoret pysyvät jatko-opinnoissaan ja valmistuvat. Hänen mukaansa moni nuori menee jatkokoulutukseen, koska on pakko, mutta motivaation puutteessa ei ikinä valmistu. Saaren mukaan olisi tärkeää, että nuori voi luottaa siihen, että tällä koulutuksella hän saa töitä.

Helsingin Sanomien vertailu panee väkisin miettimään oppilaitosten merkitystä nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Koulutus tuo mahdollisuuksia päästä eteenpäin elämässä ja luo nuoren elämään arkirutiineja ja yhteisön, joka pitää nuoren kiinni yhteiskunnassa.

Oppilaitoksen oman tuoreen tutkimuksen mukaan nuorten motivaatio muodostuu ensisijaisesti siitä, että he haluavat oppia uutta ja saada itselleen ammatin. Myös kuuluminen ryhmään on nuorille tärkeää. Ryhmänohjaajien toiminta saa kiitosta opiskelijoilta; he kokevat saavansa heiltä ohjausta opinnoissaan, he pitävän nuoreen riittävästi yhteyttä ja ovat myös kiinnostuneita opiskelijoista.

Kaikkien opinnot eivät suju aina nopeasti tai helposti vaan erilaisen tuen ja ohjauksen tarve on selkeästi kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nuoren elämä voi ajautua erilaisista syistä solmuihin, joiden aukaisemiseen tarvitaan ohjausta. Yhdellä on oppimisvaikeuksia, toisella elämänhallinnan haasteita, kolmas kokee olevansa ulkopuolinen ja neljäs ei ahdistukseltaan voi mennä luokkaan. Point Collegessa on panostettu ryhmänohjaukseen ja kehitetty erilaisia muita ohjauksen keinoja tukemaan nuoria, jotka kokevat haasteita elämässään. Ohjaus on Pointissa tiimityötä. Nuoren tukena ovat opettajat, ryhmänohjaaja, opinto-ohjaaja, erityisopettajat, opintocoach, kuraattori, terveydenhoitaja ja tarvittaessa vaikkapa etsivä nuorisotyö. Viime vuonna toimintansa aloitti Point Collegen avoin oppimisympäristö Majakka, joka tukee niitä nuoria, joiden opinnot eivät jostain syystä etene ryhmän aikataulun mukaan. Majakkaan nuori on aina tervetullut ja saa ohjausta tai tukea niin kauan, kuin tarve sitä vaatii. Usein riittää, että nuori löytää jonkun, joka auttaa avaamaan solmuja ja löytämään kadonneita langanpäitä. Tavoitteena on, että jokainen nuori pysyy ammatillisessa koulutuksessa ja valmistuu ammattiin ja sitä kautta löytää oman tiensä elämässä eteenpäin.

Sanna Laulumaa
Liiketalouden opinto-ohjaaja
Point College

 

Digitaalisuus opetuksen ja oppimisen työvälineenä

”Oikeastaan en ole koskaan erityisemmin pitänyt mistään teknisistä laitteista”


Lähihoitajaopiskelijoiden Hetan, Aadan, Zeldan ja Matinin aktiivista pienryhmäopiskelua.

Ajattelin, että puhuttaessa digitalisaatiosta puhutaan vain erilaisten laitteiden kanssa puuhastelusta. Käsitykseni muuttui paljon kun menin mukaan Pointin digihankkeeseen ja kiinnostuin asiasta enemmän ja enemmän, ja koko asia alkoi avautua minulle ihan uudella tavalla. Digitalisaatio onkin paljon enemmän kuin laitteet, se ei ole itsetarkoitus vaan mahdollisuus uudistaa pedagogiikkaa ja oppimisympäristöjä. Parhaimmillaan sillä voidaan osallistaa, monipuolistaa oppimisen tapoja ja parantaa oppimisen motivaatiota. Pedagogiikkaa voidaan toteuttaa yksinkertaisimmillakin välineillä, laitteita oleellisempaa on niiden antama oppimisen tuki, jonka erilaiset ohjelmat ja oppimisalustat mahdollistavat. On innostavaa nähdä tietokone ongelman ratkaisun apulaisena ja itseilmaisun välineenä sekä ymmärtää, että digitaalisuus onkin työväline, joka auttaa parhaimmillaan tekemään oivalluksia ja oppimaan uutta.

Marja-Liisa Viherä, 77-vuotias tulevaisuuden tutkimuksen tohtori, kirjoitti Helsingin Sanomien artikkelissa Teknologian ystävä, 28.10. mm. että lasten pitäisi saada käyttää kännyköitä niin paljon kuin haluavat. ”Älypuhelin on laitteena niin monipuolinen, se on televisio, kirja, kamera, kirjoituskone, musiikkisoitin, laskin, viestintäväline ja paljon muuta”. Hän pohtii samalla rajoitammeko esimerkiksi kirjojen lukemista, musiikin kuuntelua tai piirtämistä. Hänen mielestään kännykän käyttö on täysin sopivaa tilanteessa kuin tilanteessa kunhan vain kerromme toisillemme mitä varten tartumme siihen. Artikkeli sai minut taas ajattelemaan asioita uudella tavalla. Minun tehtäväni opettajana onkin ohjata ja tukea nuoria ymmärtämään mikä tehtävä erilaisilla välineillä on opetuksessa ja oppimisessa ja miksi me oikeastaan käytämme niitä. Oppiminen on pitkälti vuorovaikutusta, mutta digitaalisuus tuo siihen mahdollisuuden tehdä siitä entistä joustavamman, monipuolisemman ja luovemman.


Hoitotoimenpiteiden harjoittelua simulaationuken kanssa.

Minäkin olen oppinut käyttämään mm. Moodlea, OneNotea, SharePointtia, Padlettia, Kahoottia, WhatAppia, Skypeä, Facebookia, Instagramia, puhumattakaan kaikista tietokoneohjelmista ja ymmärtämään paremmin mikä tässä kaikessa on kysymyksessä. Nyt harjoittelen käyttämään simulaationukkea opetuksen tukena. En ole ollenkaan vielä mestari ja paljon täytyy vielä oppia, mutta tämä kaikki on mielenkiintoista ja erityisen mukavaa on ollut oppia uusia ohjelmia ja niiden käyttöä yhdessä työkavereiden kanssa ja suunnitella sekä toteuttaa uudenlaisia opettamisen tapoja.

Nuorille digitaalisuus on arkipäivää. Minun ikäluokan on täytynyt opetella kaikki alusta, maailma on muuttunut lyhyessä ajassa huimaa vauhtia. Muistan kun tein kvantitatiivista tutkimusta ja laskin keskiarvoja ja korrelaatiokertoimia käsin ja matkustin ympäri maailmaa ilman kännykkää. Hyvin selvisin silloinkin, mutta onhan kaikki nyt niin paljon helpompaa. Olen edelleenkin vahvasti sitä mieltä, että ihmisten välinen vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen ovat kaikkein tärkeimpiä, mutta digitaalisuus antaa siihen valtavan paljon lisää ja toimii vahvasti myös oppimisen tukena.


One Note-muistikirja kummivanhusprojektin oppimisalustana.


Padlet aikuisopiskelijoiden työvälineenä lasten liikunta- ja leikkipaikkatehtävässä.

Seija Ruotsalainen-Karjula
Projektikoordinaattori, Point College

Varmistakaa ihmeessä, että varmuuskopiointinne on kunnossa

Onneksi on olemassa varmuuskopiointi ja pilvipalvelu?

Tämä tuli mieleeni kun kadotin työläppärini Saksan matkalla Hampurin lentokentälle. Vakuutan, että kyseessä oli puhdas vahinko, vaikka St. Pauli ja Reeperbahn sijaitsevatkin samassa kaupungissa.

Mutta sitten kotona iski vastaan karumpi todellisuus. Vanhassa tietokoneessa oli vanha OneDrive- ohjelma, joka ei ollut jaksanut raksuttaa minun suurehkoa tiedostomäärääni talteen. Viimeiset kuukaudet oli jääneet matkalle. Kadonneen koneen muistissa olevan ja pilvestä uupuvan tavaran arvo oli siis huomattavasti isompi kuin itse koneen arvo.

Mikä neuvoksi?

Kysyin ja sain heti seuraavana aamuna IT-osastoltamme (Peter ja Tommy) uuden ja uudella käyttöjärjestelmällä ja uudella OneDrive-ohjelmalla toimivan Thinkpadin. Uusi OneDrive-ohjelma tallentaa nyt tiedostot pilveen välittömästi. Uusi käyttöjärjestelmäkin toimii pääsääntöisesti ihan OK, vaikka Excelin asetuksissa olikin aluksi jotain korjattavaa.

Lost And Found -palvelu Hampurin lentokentällä oli myös ansiokkaasti ottanut vanhan koneeni talteen ja toimitti sen alle viikossa minulle takaisin Porvooseen. Siirsin heti vanhan koneen takaisin saatuani kaikki tiedostot OneDriveen ja varmistin, että siellä ne myös ihan oikeasti ovat.

Loppupäätelmät

Toimiva tietotekniikka helpottaa elämää, varsinkin jos sitä osaa käyttää. Olenkin alkanut taas nukkua yöni hieman paremmin…

Jukka Hakala
Kehittämispäällikkö, Point College

Kiitos itsenäisyydestä ja vapaudesta – tärkeintä on vapaus 100-vuotiaassa Suomessa

Viikko 1.–8.10.2017 oli Vanhusten viikko. Teemana ikäpolvet yhdessä – generationerna tillsammans.

Olimme soten ”nuoriso”-opiskelijoiden kanssa 5.10. järjestämässä Vuokkokodin tapahtumaa. Vanhuksillamme on mahtavaa tietotaitoa ja varantoa, jota nämä nuoret opiskelijat ja myös me kaikki voimme hyödyntää. Vanhimmat asukkaat olivat paria vuotta vaille 100-vuotiaita. Opiskelijat olivat 16–17 -vuotiaita.

Opiskelijoiden omat tavoitteet tapahtumaan olivat: ikäihmisten kohtaaminen, vuorovaikutus, toiminnallisten menetelmien oppiminen myös tulevaa työssäoppimisjaksoa ajatellen (joka tapahtuu esim. vanhainkodeissa, palvelutalossa ja vuodeosastolla).

Tapahtumassa virisi vilkas keskustelu näiden nuorien opiskelijoiden ja ikäihmisten välillä (vanhimmat olivat lähes 100-vuotiaita). Tästä vuorovaikutuksesta saivat molemmat osapuolet hyvän mielen. Lisäksi opiskelijat oppivat aidossa ympäristössä. Oppilaitoksen kannalta hyvät työelämäyhteydet ovat varsinkin tulevaisuutta ajatellen ensiarvoisen tärkeitä.

Tämänvuotinen viikko liittyi myös Suomen itsenäisyyden juhlavuoden (Suomi 100) ohjelmaan.

Sotiemme veteraaneja on jäljellä enää noin 17 000. Heidän keski-ikänsä on jo noin 93 vuotta. Yksittäinen henkilö voi muistaa ja kiittää heitä postikortilla. Tästä kampanjasta saa lisätietoa osoitteesta posti.fi/kiitos. Itsenäisyys ja vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kortteja voi lähettää yhden tai vaikka kymmenen yhdessä kirjekuoressa.

Hyvät Pointtilaiset, tarttukaamme haasteeseen!

Heli Vainio
apulaisrehtori, sosiaali- ja terveysala
Point College

 

Muutoksia ja muutto

Jo pari vuotta, siirryttyäni opetusalalle, olen ollut varsinaisessa muutoksen myllerryksessä. Ehkä lohduttavaa on, että niin on moni muukin jo alalla pitkään ollut. Oppiminen ja poisoppiminen menevät nyt osaltani rinnakkain. Siinä mielessä pääsen ehkä vähemmällä väännöllä kuin moni kollegani – mene ja tiedä.

Tervehdin ihan rehellisesti iloisena ammatillista reformia (muutos nro 1). Ehdin jo miettiä, miten tänä päivänä onnistumme ison (nuoriso-)opiskelijaryhmän kanssa pääsemään oppimistavoitteisiin. Miten luoda miellyttävä ja motivoiva oppimisympäristö heterogeeniselle ryhmälle? Ehtiikö yksi opettaja ottamaan huomioon hiljaiset opiskelijat, jotka ehkä tarvitsisivat enemmän tukea ja ohjausta tai hiljaisuutta oppitunnin aikana? Viekö puheliaan ja omia asioitaan puuhastelevan porukan hiljentäminen edes hetkeksi kuuntelemaan vaikkapa tehtävänantoa muiden opiskelijoiden ohjaamiselta liikaa aikaa? Puhumattakaan heidän yksilöllisestä ohjaamisesta samaan aikaan. Entä sitten motivoituneet ja itseohjautuvat opiskelijat samassa ryhmässä? Olo on kuin jonglöörillä sirkuksessa. No, minähän pidän sirkuksesta! Vakavasti puhuen odotan reformilta – ja sen eteen teemme useissa pienryhmissä töitä – työkaluja tähänkin haasteeseen: miten voimme yksilöllisesti ohjata nuorten ja aikuisten, suomen- ja ruotsinkielisten sekä kansainvälisten opiskelijoidemme oppimista pitkin vuotta opiskelijalle sopivina ajankohtina tasalaatuisesti niin oppilaitosympäristössä kuin enenevässä määrin myös työpaikoilla. Jos ja kun siinä onnistumme, uskon, että nopeutamme joidenkin, toivottavasti monien, opiskelijoidemme valmistumista työelämään esimerkiksi työelämäpainotteisen opiskelun sujuvana jatkona – tai oppisopimuksen jälkeen. Samaan aikaan voidaan kohdentaa paremmin ja enemmän ohjaamista heille, jotka sitä tarvitsevat – syystä tai toisesta. Opettajan toimenkuva muokkautunee työhyvinvoinninkin kannalta merkityksellisemmäksi – olen idealisti, myönnän! Jokaisen vahvuudet päässevät paremmin hyötykäyttöön. Ehkä joku heittäytyy epämukavuusalueella ja löytää itsestään uusia ulottuvuuksia. Henkilökohtaisetkin toimenkuvaan liittyvät muutokset ovat mahdollisia.

Odottavin mielin otan vastaan myös uuden opetussuunnitelman (muutos nro 2). Tutustuttuani otsikoihin ja sisältöihin näen, että ne vastaavat hyvinkin tämän päivän ja tulevaisuuden työelämää. Nyt peilaan asiaa sen työelämän kannalta, jonne opiskelijamme siirtyvät. Selkeitä kokonaisuuksia ja ajan hermolla olevia asioita kuten palvelumuotoilu, tuloksellinen toiminta jne. Punaista lankaa hieman kaipaan nykyisin voimassa olevalta opetussuunnitelmalta. Yritän kovasti miettiä, miten esimerkiksi nuori (16-vuotias) löytää kokonaisuuden lukujärjestyksen eri otsikoiden alta. Toki sitä voin itse tuoda esille. Työpaikoilla ei niinkään kaivata laput silmillä kulkevia osaajia, vaan enemmänkin kokonaisuuksia hahmottavia ja syy-seuraussuhteita ymmärtäviä työntekijöitä. Kuulin kesällä yhden yrityksen kaupallisen johtajan pähkäilevän, ettei hän halua palkata markkinointipäällikköä, joka ”osaa vain markkinointia”. Niinpä.

Toki odotan myös reilun vuoden kuluttua tapahtuvaa muuttoa (muutos nro 3) uusiin upeisiin tiloihimme Porvoon campus-alueelle. Tiloja ja toimivuutta on myös mietitty porukalla. Ihan oma aiheensa olisi kirjoittaa siitä, miten eri pienryhmissä kehittäessämme asioita, ne muokkautuvat ja selkiytyvät – ryhdymme puhumaan samaa kieltä. Kuten missä tahansa (oppimis)prosessissa on alussa kestettävä kaaosta ja luotettava siihen, että pala kerrallaan asiat loksahtavat paikoilleen. Yksinhän tätä ei kukaan tee, vaan me yhdessä.

Katariina Lindholm
Markkinoinnin, yritysosaamisen ja yhteiskuntataitojen opettaja
Point College

Muutoksen tuulet puhaltavat – kuinka pysyä pystyssä tuulessa?

Ammatillisen koulutuksen ympärillä kohisee suuret muutokset. Ammatillinen koulutus tulee kokemaan suuren uudistuksen tulevan vuoden vaihteessa, emmekä varmasti edes osaa vielä kuvitella, mihin kaikkeen muutos vaikuttaa. Sen jo tiedämme, että opettajan rooli ja opettajan tehtävät muuttuvat. Muuttuvaan roolinsa opettajat tarvitsevat koulutusta ja tukea. Uusi, yksi yhteinen tapa kouluttaa vaatii meiltä kaikilta oppilaitoksella työskenteleviltä kasvamista uuteen tapaan toimia.

Yhtä tärkeää kuin koulutus uuteen rooliin, on omasta jaksamisesta huolehtiminen ja akkujen lataaminen muutoksen keskellä. Meillä jokaisella on omat tapamme voimistaa itseämme ja rentoutua. Harrastukset auttavat jaksamaan läpi arjen. Moni saattaa nyt elää elämänsä ruuhkavuosia ja oman ajan löytäminen voi olla haasteellista. Kannattaa kuitenkin olla itsekäs ja nipistää aikaa omalle ajalle tai harrastuksella ja lisätä siten jaksamistaan. Hyvin jaksavana olet myös parempi vanhempi ja kollega.

Useat tutkimukset osoittavat, että metsä on mahtava stressilääke. Oletko kokeillut? Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti. Kaikkein selkeimmin metsässä samoilu vaikuttaa mielialaan, sillä metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista. Pitkään metsän terveyshyötyjä tutkineen Liisa Tyrväisen mukaan, metsän myönteiset vaikutukset näkyvät jo viidessätoista minuutissa. Mitä pidempään metsässä viihtyy, sitä selvempiä vaikutukset ovat. Jo muutaman metsässä vietetyn minuutin jälkeen verenpaine laskee, 20 minuutin metsässä oleskelun jälkeen tunnet miten mielialasi kohenee ja tunnin oleskelu metsässä vaikuttaa jo tarkkaavaisuuden paranemiseen. Jos metsässä oleskeluun liittää vielä liikuntaa, sen hyöty suurenee. Ja tämä on aivan ilmaista.

Oman palveluskoiraharrastukseni myötä metsä on tullut minulle todella tutuksi. Usein työpäivän jälkeen ”takki on tyhjä” ja uupumus yrittää vetää vaakatasoon sohvalle. Aina ei oikein jaksaisi lähteä, varsinkin jos sää ei ole aivan paras mahdollinen. Kuitenkin muutaman tunnin maastotreenien jälkeen tuntee itsensä voimautuneeksi ja onnelliseksi, raitis ilma on virkistänyt ja askelmittarikin saanut paljon askeleita.

Tuulien puhaltaessa ja syksyn synkistyessä, pidä itsestäsi huolta!

Annamari Heikinheimo
Erityisopetuksen koordinaattori, Point College